Takatalo & Tompuri Breweryn KASKI Savubock on Suomen Paras Olut 2022

Takatalo & Tompuri Breweryn KASKI Savubock on Suomen Paras Olut 2022

Takatalo & Tompuri Breweryn oluet menestyivät kotimaassa järjestetyssä Suomen Paras Olut – kilpailussa. KASKI Savubock valittiin Suomen parhaaksi olueksi ja KASKI Mustakaura sijoittui omassa sarjassaan kolmen parhaan joukkoon.

Suomen Paras Olut – kilpailu on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena sekä isot että pienet panimot. Tänä vuonna mukana oli 420 olutta, mikä on ennätysmäärä. Kilpailu on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden Suomessa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä myynnissä.

-Tällaisesta kunniasta pääsee varmaan nauttimaan kerran oluentekijän uransa aikana. Ihan käsittämättömän upea tunne ja suuri kunnia, että KASKI Savubock valittiin Suomen parhaaksi olueksi. Osallistujien suuri määrä kertoo aktiivisesta kotimaisesta panimokulttuurista, joka kannustaa kaikkia alan toimijoita tuotekehityksessä. Kuluttajille tämä näyttäytyy monipuolisena ja korkeatasoisena valikoimana kauppojen hyllyllä, mistä olen erittäin iloinen, fiilistelee Takatalo ja Tompuri Oy:n toimitusjohtaja ja oluentekijä Mikko Suur-Uski.

KASKI Savubockissa käytetyt maltaat viljellään Takatalon tilalla. Lisäksi oluessa käytettäviä maltaita savustetaan itse 34-tunnin ajan. Savupuina toimivat tervaleppä sekä kataja. Menestystä on tullut aikaisemminkin kyseiselle oluelle. Vuonna 2020 se voitti hopeaa European Beer Star kilpailussa Saksassa, joka on yksi arvostetuimmista olutkilpailuista.

Suomen Paras olut – kilpailun tumma lager -sarjassa kisasi myös KASKI Mustakaura, joka sijoittui finaalissa kolmeen parhaan joukkoon.

Olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluenkuluttajista koostuva raati arvioi kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluina kukin sarja kerrallaan. Kilpailussa oli tänä vuonna mukana yli 420 erilaista olutta 52 panimolta.

Lisätiedot:

Mikko Suur-Uski
Toimitusjohtaja, oluentekijä
Puhelin: 040 1626562
email: mikko [ä] takatalotompuri.com

Tule meille töihin

Tule meille töihin

Takatalo & Tompuri Brewery tarjoaa näköalapaikan kasvavassa ja kehittyvässä pienpanimoympäristössä. Meillä pääset työskentelemään palkittujen laatuoluiden parissa. Nyt haemme joukkoomme:

PANIMOTYÖNTEKIJÄÄ

Tarjoamme monipuolisen työnkuvan, joka pitää sisällään oluen astiointia, pakkaamista, yleisiä varastotyötehtäviä kuten puhtaanapitoa ja yleisestä järjestyksestä huolehtimista. Lisäksi pystymme tarjoamaan työtehtäviä myös asiakaspalvelussa sekä myynnin ja markkinoinnin parissa.

Olet reipas, oma-aloitteinen ja sinulla on halu ja into oppia uusia asioita. Olet työtä pelkäämätön ja tartut toimeen epäröimättä. Omaat hyvät sosiaaliset taidot ja haluat työskennellä asiakkaiden parissa. Toivoisimme myös, että sinulla olisi tarvittaessa mahdollisuus työskennellä iltaisin sekä viikonloppuisin. Työssä vaaditaan lisäksi fyysistä kuntoa, kykyä ja halua ruumiilliseen työhön.

Eduksi katsotaan aiempi työkokemus panimoalalta sekä yleinen kiinnostus olutta ja pienpanimoja kohtaan. Eduksi katsotaan myös kokin työtehtävien aikaisempi hoitaminen tai työskentely ravintola-alalla.

Työ on aluksi osa-aikainen. Mikäli sinulla on polttava halu itsesi kehittämiseen ja uuden oppimiseen, on kokoaikainen työsuhde myös mahdollinen. Pääset myös vaikuttamaan siihen, millaiseksi työsi ja työpaikkasi kehittyy.

Paikka täytetään mahdollisimman pian sopivan henkilön löydettyä. Lähetä hakemuksesi sekä CV meille sähköpostitse:
panimo [ä) takatalotompuri.com

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja
Mikko Suur-Uski
+ 358 40 1626562

KASKI oluille toistamiseen menestystä European Beer Challenge -kilpailussa

KASKI oluille toistamiseen menestystä European Beer Challenge -kilpailussa

Virolahdella pian viisi vuotta toiminut lager-oluisiin erikoistunut maatilapanimo Takatalo & Tompuri Brewery menestyi Lontoossa järjestetyssä olutkilpailussa. Yhteensä mitaleja saivat kaikki kolme kisaan lähetettyä olutta, jotka kilpailivat kukin eri sarjoissa.

Palkitut mitalioluet olivat:

KASKI Pils, tuplakultainen mitali, sarjassa Kellerpils
KASKI Ruislager, kultainen mitali, sarjassa Other Rye Beer Styles
KASKI Vahva Lager, kultainen mitali, sarjassa Maibock / Helles Bock

 ”Olemme todella innoissamme, että oluemme menestyivät jälleen niin hyvin European Beer Challenge 2021 -kilpailussa. Erityisen kiitollisia olemme Vahvan Lagerin kultamitalista. Olut on uusin tuotteemme ja se ehti juuri valmistua ennen kisaoluiden lähettämistä, eli tankista pulloon ja maailmalle”, fiilistelee yrittäjä Mikko Suur-Uski.

European Beer Challenge on olutkilpailu, jossa tuomareina toimivat oluen ostajat eli maahantuojat, jakelijat, tukkukauppiaat sekä ravintola – ja pubiketjujen juomaostajat. Oluet maistellaan sokkona joka mahdollistaa tasavertaisen kilpailun ja perustuu näin ollen täysin aistinvaraisiin arvioihin. Kilpailussa on lukuisia eri kategorioita ja eniten pisteitä saaneet oluet palkitaan EBC:n mitalein. Kilpailuun osallistui tuhansia oluita 39 eri maasta.

Takatalo & Tompuri Breweryn valikoimissa on tällä hetkellä 11 eri olutta. Menestystä on tullut myös aikaisemmin. Vuonna 2017 KASKI Kylmäsavulager voitti Suomen Paras olut kilpailun vaalean lagerin sarjan. Vuonna 2019 järjestetyssä Helsinki Beer Festivalin olutkilpailussa KASKI Helles sijoittui toiseksi ja KASKI Mustakaura sekä KASKI Savubock kolmanneksi. Vuonna 2019 panimo savutti myös kansainvälistä menestystä, kun Kaski Mustakaura voitti European Beer Challenge -kilpailussa kultaa Schwarzbier -sarjassa. Samassa kilpailussa menestyivät myös omissa sarjoissaan Helles, Kylmäsavulager ja Neljä Viljaa. Syyskuussa 2020 KASKI Mustakaura voitti Suomen Paras Olut kilpailussa tumman lagerin sarjan. Marraskuussa 2020 KASKI Savubock sai kansainvälistä näkyvyyttä, kun se voitti hopeaa arvostetussa European Beer Star kilpailussa Saksassa.

Lisätietoa:

Mikko Suur-Uski
Toimitusjohtaja
040 1626562
mikko [ä] takatalotompuri.com

https://europeanbeerchallenge.org/

KASKI Savubock voitti hopeaa arvostetussa olutkilpailussa Saksassa.

KASKI Savubock voitti hopeaa arvostetussa olutkilpailussa Saksassa.

KASKI Savubock voittanut hopeaa European Beer Star kilpailussa

KASKI Savubock voitti hopeaa yhdessä maailman arvostetuimmassa, Association Private Brauereien European Beer Star kilpailussa Saksassa, vahvat savuoluet sarjassa. Kilpailun kaikkiin sarjoihin osallistui yhteensä 2036 olutta 42:sta maasta.

Väriltään upean meripihkainen KASKI Savubock on tuoksultaan savuinen, yrttinen ja raikas. Maultaan olut on kuohkea, karamellisen pehmeä ja lempeän savuinen. Kyseessä on raikas ja hyvin juotava vahva lager eli bock.

”On aivan mahtavaa saada tällainen tunnustus maailmanlaajuisessa kilpailussa. Savustamme itse oluessa käytettävät maltaat ja nyt saatu mitali edustaakin osaamistamme tästä taidosta. Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa luo myös vahvasti uskoa siihen, että oluillemme saattaisi olla kysyntää Euroopan olutmarkkinoilla”, Mikko Suur-Uski iloitsee.

Europen Beer Star kilpailu oli järjestyksessään 16:sta. Kilpailun 72-henkinen tuomaristo koostui panimomestareista, olut sommeljereistä ja arvostetuista Euroopan olutasiantuntijoista. Tuomaristo selvitti kulta-, hopea- ja pronssimitalistit 70 eri oluttyypille kahden ja puolen päivän sokkomaistelun aikana.

Takatalo & Tompuri Brewery on virolahtelainen maatilapanimo, jonka oluissa käytetty ohra ja kaura kasvavat omissa pelloissa ja vesi saadaan omasta kaivosta. Panimo valmistaa tällä hetkellä kymmentä eri olutta. Menestystä on tullut myös aikaisemmin. Vuonna 2017 KASKI Kylmäsavulager voitti Suomen Paras olut kilpailun vaalean lagerin sarjan. Viime vuonna järjestetyssä Helsinki Beer Festivalin olutkilpailussa KASKI Mustakaura sijoittui toiseksi ja KASKI Helles kolmanneksi. Vuonna 2019 panimo savutti myös kansainvälistä menestystä, kun Kaski Mustakaura voitti European Beer Challenge -kilpailussa kultaa Schwarzbier -sarjassa. Samassa kilpailussa menestyivät myös omissa sarjoissaan Helles, Kylmäsavulager ja Neljä Viljaa. Kuluvan vuoden syyskuussa KASKI Mustakaura on voittanut Suomen Paras Olut kilpailussa tumman lagerin sarjan.

Lisätietoja: 

Mikko Suur-Uski 
Toimitusjohtaja 
Gsm: 040 162 6562 
Sähköposti: mikko [ä] takatalotompuri.com 

https://takatalotompuri.com 
https://www.european-beer-star.com/  
https://www.suomenparasolut.fi/ 
https://europeanbeerchallenge.org/