Virolahdella pian viisi vuotta toiminut lager-oluisiin erikoistunut maatilapanimo Takatalo & Tompuri Brewery menestyi Lontoossa järjestetyssä olutkilpailussa. Yhteensä mitaleja saivat kaikki kolme kisaan lähetettyä olutta, jotka kilpailivat kukin eri sarjoissa.

Palkitut mitalioluet olivat:

KASKI Pils, tuplakultainen mitali, sarjassa Kellerpils
KASKI Ruislager, kultainen mitali, sarjassa Other Rye Beer Styles
KASKI Vahva Lager, kultainen mitali, sarjassa Maibock / Helles Bock

 ”Olemme todella innoissamme, että oluemme menestyivät jälleen niin hyvin European Beer Challenge 2021 -kilpailussa. Erityisen kiitollisia olemme Vahvan Lagerin kultamitalista. Olut on uusin tuotteemme ja se ehti juuri valmistua ennen kisaoluiden lähettämistä, eli tankista pulloon ja maailmalle”, fiilistelee yrittäjä Mikko Suur-Uski.

European Beer Challenge on olutkilpailu, jossa tuomareina toimivat oluen ostajat eli maahantuojat, jakelijat, tukkukauppiaat sekä ravintola – ja pubiketjujen juomaostajat. Oluet maistellaan sokkona joka mahdollistaa tasavertaisen kilpailun ja perustuu näin ollen täysin aistinvaraisiin arvioihin. Kilpailussa on lukuisia eri kategorioita ja eniten pisteitä saaneet oluet palkitaan EBC:n mitalein. Kilpailuun osallistui tuhansia oluita 39 eri maasta.

Takatalo & Tompuri Breweryn valikoimissa on tällä hetkellä 11 eri olutta. Menestystä on tullut myös aikaisemmin. Vuonna 2017 KASKI Kylmäsavulager voitti Suomen Paras olut kilpailun vaalean lagerin sarjan. Vuonna 2019 järjestetyssä Helsinki Beer Festivalin olutkilpailussa KASKI Helles sijoittui toiseksi ja KASKI Mustakaura sekä KASKI Savubock kolmanneksi. Vuonna 2019 panimo savutti myös kansainvälistä menestystä, kun Kaski Mustakaura voitti European Beer Challenge -kilpailussa kultaa Schwarzbier -sarjassa. Samassa kilpailussa menestyivät myös omissa sarjoissaan Helles, Kylmäsavulager ja Neljä Viljaa. Syyskuussa 2020 KASKI Mustakaura voitti Suomen Paras Olut kilpailussa tumman lagerin sarjan. Marraskuussa 2020 KASKI Savubock sai kansainvälistä näkyvyyttä, kun se voitti hopeaa arvostetussa European Beer Star kilpailussa Saksassa.

Lisätietoa:

Mikko Suur-Uski
Toimitusjohtaja
040 1626562
mikko [ä] takatalotompuri.com

https://europeanbeerchallenge.org/