marras 29, 2023 | Ajankohtaista
European Beer Star 2023 -kilpailu on etsinyt maailman parhaita oluita vuosittain jo 20 vuoden ajan. Tänä vuonna Takatalo & Tompurin KASKI Mustasavu on kirkkaimpien menestyjien joukossa. Olut palkittiin hopealla European Beer Star 2023-palkintoseremoniassa 29.11. Nürnbergissä.
Kansainvälinen 150-henkinen asiantuntijaraati, johon kuuluu panimomestareita, alan medioiden edustajia, olutsommeliereja ja muita olutasiantuntijoita, maistoi oluet ja arvioi niiden laadun 14. ja 15.9.
”European Beer Star -kilpailun -tuomarit arvioivat kilpailuun osallistuneet oluet puhtaasti aistinvaraisilla kriteereillä. KASKI Mustasavu vakuutti asiantuntijaraadin ulkonäön, aromin ja maun osalta. Olemme erittäin iloisia menestyksestämme tässä arvostetussa ja kovatasoisessa kilpailussa”, kertoo Takatalo & Tompuri Oy:n toimitusjohtaja ja oluentekijä Mikko Suur-Uski.
Kisassa oli mukana yhteensä 2356 olutta 74 eri luokassa. Oluet maistettiin anonyymissaprosessissa. Vain kolme parasta olutta kussakin luokassa palkittiin kullalla, hopealla ja pronssilla.
European Beer Star on merkki siitä, että oluen laatu ei ole riippuvainen panimon koosta.
”Kilpailu on avoin kaikille: meillä on osallistujia tunnetuista, kansallisesti ja maailmanlaajuisesti toimivista suurpanimoista, mutta myös erikoispanimoista, jotka tuottavat olutta vain omiin panimoravintoloihinsa. Kaikenkokoiset panimot ovat mukanakilpailussa. Se on myös kilpailun vahvuus, että eri panimot kilpailevat samalla tasolla”, sanoo Stefan Stang, tapahtuman järjestäjän Private Brauereien Bayern e.V:ntoimitusjohtaja.
European Beer Star 2023 -palkintogaala pidettiin tunnelmallisessa tilaisuudessa 29.11.BrauBeviale-messujen aikana Nürnbergissä, Saksassa.
”Menestys arvostetussa ja perinteikkäässä European Beer Star -olutkilpailussa kasvattaa tunnettavuuttamme myös kansainvälisessä panimoteollisuudessa. KASKI Mustasavu on voittanut tänä vuonna jo kolme mitalia. Tämä neljäs mitali kyseiselle oluelle on vahvistus omistautuneen panimotiimimme poikkeuksellisesta työstä ja osaamisesta”, Suur-Uski iloitsee.
Tietoa European Beer Star 2023 -kilpailusta
European Beer Star 2023 -kilpailu on järjestetty Private Brauereien Bayern e.V.:n toimesta vuodesta 2004 lähtien ja se on jo pitkään ollut yksi maailman tärkeimmistä olutkilpailuista. European Beer Star palkitsee oluet, jotka ovat korkealaatuisia, aitoja ja täynnä luonnetta. Suurin osa kisan oluttyyleistä on peräisin Euroopasta. Kisaan voivat osallistua kaikki panimot maailmanlaajuisesti.
Lisätietoa:
Takatalo & Tompuri
Mikko Suur-Uski
Toimitusjohtaja, oluentekijä
Puh. 040 162 6562, mikko [ä] takatalotompuri.com
European Beer Star
Benedikt Meier
Private Brauereien Bayern e.V.
Thomas-Wimmer-Ring 9
80539 München, Germany
Tel.: +49 89 29 09 56 0, meier [ä] private-brauereien-bayern.de
syys 9, 2023 | Ajankohtaista
Takatalo & Tompuri Breweryn oluet menestyivät Suomen Paras Olut -kilpailussa. KASKI Mustakaura valittiin Suomen parhaaksi olueksi ja KASKI Mustasavu valittiin Suomen parhaaksi savuolueksi.
”Kutsuva vaahto ja ulkonäkö. Tuoksussa on lievää paahteisuutta ja monimutkaisia kahvin sävyjä. Suun täydeltä makuja, silti helposti juotavissa. Täydellinen kumppani hirvipadalle ja gouda-juustolle. ”Nämä olivat finaalituomariston kommentit Suomen parhaaksi olueksi valitusta KASKI Mustakaurasta.
”Tässä on vuorokauden verran oltu sellaisessa tunteiden vuoristoradassa. Ihan uskomatonta että tällaisen kunnian saa vastaanottaa jo toisena vuonna peräjälkeen. Suomen Paras Olut -kisaan osallistuneet oluet olivat kaikki erittäin korkeatasoisia. Palkinto kertoo meille, että olemme onnistuneet tekemään olutta, jolla on ainutlaatuinen ja edukseen erottuva makuprofiili”, kertoilee Takatalo & Tompurin isäntä ja oluentekijä Mikko Suur-Uski.
Suomen Paras Olut -kilpailu on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, johon voivat osallistua sekä isot että pienet panimot. Kilpailun tuomarointi järjestettiin kesäkuun alussa Perho Liiketalousopiston tiloissa Helsingissä ja tulokset julkistettiin Viking Linen Suomen Paras Olut -risteilyllä 8.9. Tänä vuonna mukana oli noin 450 olutta. Kilpailu on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden Suomessa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä kuluttajamyynnissä.
Olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluenkuluttajista koostuva raati arvioi kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluina kukin sarja kerrallaan. Kilpailussa oli tänä vuonna mukana noin 450 erilaista olutta 53 panimolta. Kilpailusarjoja oli 15 ja eniten osallistujia tänä vuonna oli vaalea lager-, hapanolut ja IPA-sarjoissa.
Takatalo & Tompurin oluet ovat voittaneet palkintoja myös aikaisemmin. Mustakaura valittiin vuonna 2020 samaisessa kilpailussa Suomen parhaaksi tummaksi lageriksi ja keväällä 2023 markkinoille tullut Mustasavu on voittanut tänä vuonna jo kaksi kansainvälistä mitalia. KASKI Savubock valittiin vuonna 2022 Suomen parhaaksi olueksi.
Lisätiedot:
Tietoa kilpailusta: www.suomenparasolut.fi
Mikko Suur-Uski
Toimitusjohtaja, oluentekijä
Puhelin: 040 1626562, mikko@takatalotompuri.com
joulu 18, 2020 | Reseptit
Olut on hyvä vaihtoehto viinille joulupöytään. KASKI-keittiön ammattilaisen opastuksella olemme laatineet yhteensopivat makuparit perinteisen joulupöydän ruuille. Nautinnollisia herkutteluhetkiä!
ALKURUUAT
Suosittelemme kevyitä makuja alkuruokien kanssa. KASKI Kylmäsavulager toimii erinomaisesti kalaruokien kanssa. Raikas KASKI Helles on oiva makupari kevyille mauille ja KASKI Pilsin hieno liukuvan pitkä humalointi täydentää alkuruokapöytää.
pääRUUAT
Joulukinkku ja erilaiset laatikot löytyvät useimmista joulupöydistä ja niiden rinnalle ehdotamme vuoden 2020 tummaksi lageriksi valittua KASKI Mustakauraa, makean maltaisen aromista KASKI Ruislageria ja savuisen ystäville karamellin pehmeää KASKI Savubockia.
JUUSTOT
Kuohkea ja pehmeä KASKI Savubock ja silkkisen aromikas KASKI Kauraporter toimivat erinomaisesti joulupöydän juustojen kanssa.
JOULUSAUNA
Joulusaunan mietoihin löylyihin suosittelemme kevyen hunajaista KASKI Hellesiä. Keskivahvoihin löylyihin tuo mukavasti ryhtiä KASKI Pils ja oikein koviin löylyihin toimii loistavasti KASKI Tuplahumala Pils.
Savusaunan tunnelman saa helposti KASKI Kylmäsavulagerilla tai KASKI Savubockilla, tilkalla mielikuvitusta höystettynä.
KASKI KEITTIÖN JOULU
Joulu on suomalaisille perinteisesti ruokien ilotulitusta. KASKI keittiössä otimme muutaman perinteisen jouluruoan ja kehittelimme sille yksinkertaisen vaihtoehdon − tietysti KASKI oluella vahvistettuna. Suosittelemme rohkeasti kokeilemaan. Jos ei nyt jouluna, niin sitten myöhemmin.
[dsm_card_carousel slider_effect="coverflow" slider_effect_coverflow_rotate="40" slider_effect_coverflow_depth="138" centered_slides="on" slide_to_show="2" pause_on_hover="on" _builder_version="4.3.2" hover_enabled="0"][dsm_card_carousel_child title="Paahdettu punajuuri sinapinsiemenjogurtilla" image="https://takatalotompuri.com/wp-content/uploads/2020/12/KASKI-keittio-joulu-2020-14-scaled.jpg" image_background_height="296px" badge_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg5OCJ9fQ==@" button_text="Lue lisää..." button_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg5OCJ9fQ==@" button_url_new_window="1" _builder_version="4.3.2" _dynamic_attributes="badge_url,button_url" badge_font_size="14px" header_text_align="center" header_text_color="#d1001b" header_font_size="23px" custom_button="on" button_text_size="14px" button_text_color="#d1001b" button_alignment="center"][/dsm_card_carousel_child][dsm_card_carousel_child title="Paahdettu hunajajuures" image="https://takatalotompuri.com/wp-content/uploads/2020/12/KASKI-keittio-joulu-2020-9-scaled.jpg" image_background_height="296px" badge_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg5MSJ9fQ==@" button_text="Lue lisää..." button_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg5MSJ9fQ==@" button_url_new_window="1" _builder_version="4.3.2" _dynamic_attributes="badge_url,button_url" badge_font_size="14px" header_text_align="center" header_text_color="#d1001b" header_font_size="23px" custom_button="on" button_text_size="14px" button_text_color="#d1001b" button_alignment="center"][/dsm_card_carousel_child][dsm_card_carousel_child title="Pallogrillissä savustettu lohi" image="https://takatalotompuri.com/wp-content/uploads/2020/12/KASKI-keittio-joulu-2020-23-scaled.jpg" image_background_height="296px" badge_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg2NyJ9fQ==@" button_text="Lue lisää..." button_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg2NyJ9fQ==@" button_url_new_window="1" _builder_version="4.3.2" _dynamic_attributes="badge_url,button_url" badge_font_size="14px" header_text_align="center" header_text_color="#d1001b" header_font_size="23px" custom_button="on" button_text_size="14px" button_text_color="#d1001b" button_alignment="center"][/dsm_card_carousel_child][dsm_card_carousel_child title="Oluella marinoitu porsaan sisäfilee" image="https://takatalotompuri.com/wp-content/uploads/2020/12/KASKI-keittio-joulu-2020-porsaan-sisafilee-pieni.jpg" image_background_height="296px" badge_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg0NSJ9fQ==@" button_text="Lue lisää..." button_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijg0NSJ9fQ==@" button_url_new_window="1" _builder_version="4.3.2" _dynamic_attributes="badge_url,button_url" badge_font_size="14px" header_text_align="center" header_text_color="#d1001b" header_font_size="23px" custom_button="on" button_text_size="14px" button_text_color="#d1001b" button_alignment="center"][/dsm_card_carousel_child][dsm_card_carousel_child title="Paahdettu yrtti-valkosipuliperuna" image="https://takatalotompuri.com/wp-content/uploads/2020/12/KASKI-keittio-joulu-2020-12-scaled.jpg" image_background_height="296px" badge_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijk5OSJ9fQ==@" button_text="Lue lisää..." button_url="@ET-DC@eyJkeW5hbWljIjp0cnVlLCJjb250ZW50IjoicG9zdF9saW5rX3VybF9wb3N0Iiwic2V0dGluZ3MiOnsicG9zdF9pZCI6Ijk5OSJ9fQ==@" button_url_new_window="1" _builder_version="4.3.2" _dynamic_attributes="badge_url,button_url" badge_font_size="14px" header_text_align="center" header_text_color="#d1001b" header_font_size="23px" custom_button="on" button_text_size="14px" button_text_color="#d1001b" button_alignment="center"][/dsm_card_carousel_child][/dsm_card_carousel]
joulu 11, 2020 | Reseptit
Karjalanpaistista on tunnetusti yhtä monta versiota kuin tekijää tai pitäjää Karjalassa. Tämä versio on lähtöisin Metsäpirtin pitäjästä Laatokan Karjalasta. KASKI-keittiön leiman tähän antaa Mustakaura-olut.
RESEPTIN RAAKA-AINEET 4-6 hlö
-
Karjalanpaistilihaa 600 g
-
Sipulia 1–2 kpl koon mukaan
-
Laakerinlehtiä 4–5 kpl
-
Mustapippuria kokonaisena tai rouheena
-
Suolaa
-
(Ruokosokeria)
-
KASKI Mustakaura-olutta
Pieni ensimmäiseksi sipulit. Valuta lihat pakkauksestaan. Voit halutessasi ruskistaa lihat, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Laita lihat pataan, lisää pienityt sipulit, laakerinlehti ja mustapippuri.
Lisää pataan vettä niin että lihat juuri ja juuri peittyvät. Laita pata kuumaan uuniin (200–225 astetta) ja anna sen olla tässä lämpötilassa 30 min. Tämän jälkeen laita kansi padan päälle ja pudota lämpö 150 asteeseen. Hauduta ruokaa kolme tuntia, jonka jälkeen lisää puoli pulloa Mustakaura-olutta samalla laskien uunin lämpötila 100 asteeseen. Jatka kypsentämistä vielä tunti ilman kantta. Halutessasi voit pehmentää karjalanpaistin makua ruokosokerilla.